
Innovaatioilla Kansainvälistä Kasvua:
Innovaatioilla Kansainvälistä Kasvua on pk-, midcap- ja suurille yrityksille suunnattu teollinen tutkimusprojekti, jossa tutkitaan ja validoidaan strategisesti merkittäviä kehitysaihioita ennen varsinaisen tuotekehityksen käynnistämistä.
Tutkimuksen kohteena voi olla uusi tai aiempaa kehittyneempi tuote, palvelu, prosessi, liiketoimintamalli tai strategia. Kyse voi olla täysin uudesta konseptista tai olemassa olevan ratkaisun seuraavasta kehitysvaiheesta. Tutkimus tehdään osana yrityksen T&K-toimintaa ja se etenee ideasta toimivaksi konseptiksi ja tarvittaessa prototyypiksi.
Hankkeen fokus on käytännössä: selvitetään tekninen ja liiketoiminnallinen toimivuus, tunnistetaan edellytykset jatkokehitykselle ja luodaan selkeä perusta seuraavalle vaiheelle. Tutkimus sijoittuu varhaisiin teknologian valmiustasoihin (TRL 2–5) ja tähtää siihen, että tulokset voidaan viedä suoraan tuotekehitykseen.
Tutkimus tähtää suoraan siihen, että tuloksena syntyy lähivuosina toimivaa, kasvua tuottavaa liiketoimintaa, jolla on edellytykset skaalautua kansainvälisesti.

